Suomen Ladun kevätpäivät ja -liittokokous pidettiin tänä vuonna Nurmijärvellä, Kiljavan opistolla, Sääksjärven maisemissa. Päivät sisälsivät jo perjantaina koulutusta ja tapaamisia aamusta alkaen. Jo puoli kymmeneltä alkoi oloverkon tapaaminen, johon Nurmijärven Ladusta osallistuivat Timo Pasanen, Keijo West ja Pertti Vepsäläinen. Päivän päätteeksi Keijo West esitteli Nurmijärven parhaat retkikohteet oloverkolle.

Liittokokousväkeä Kiljavalla.
Liittokokousväkeä Kiljavalla.

Iltapäivällä kokoontui Suomen Ladun hallitus ja perjantai-illalla oli vuorossa koulutuksia, mm. Ankkuri-jäsenrekisteri päivityskoulutus, sekä Lasten- ja nuorten toimikunnan kokous. Nurmijärven Ladun jäsensihteeri Susanna Sihvo ja hallituksen sihteeri/ taloudenhoitaja Anne Kivilehto osallistuivat Ankkuri-koulutukseen.

Perjantai-illan päätteeksi Nurmijärven Latu järjesti kävelyretken Sääksjärven ja Kiljavan maastoissa. Retkelle osallistui noin kolmekymmentä perjantaina paikalle ehtinyttä. Nurmijärven Ladussa oli varauduttu siihen, että kävelijöitä saattaisi olla paljon enemmänkin, joten paikalle oli saatu kävelyn ohjaajia, peräpäänvalvojia ja talkoolaisia ainakin 15 NurLa:laista, joten vaikka hämärä jo laskeutui kävelylenkin aikana, ei ollut pelkoa, että joku häviäisi metsään.

Talkooväki odottelee kävelyretken alkua. Tässä vasta puolet talkoolaisista.
Talkooväki odottelee kävelyretken alkua. Tässä vasta puolet talkoolaisista.

Keijo West oli laatinut kävelyryhmien vetäjille hyvät tiedot alueen historiasta, kulttuurista, sekä luontoarvoista. Jokainen vetäjä pani myös oman tietonsa ja persoonansa peliin, joten saimme aikaan kiinnostavan ja elämyksellisen retken Kiljavan maastoihin. Retkellä muistettiin mainita Aleksis Kiven lisäksi mm. se, että vastapäisellä rannalla on Suomen paras avantouintipaikka. Retki päätettiin rantaan nuotiomestari Pekka Palmin isännöimälle makkarahiillokselle. Tarjolla oli myös yllätystarjoilut.

 

Retkestä saimme paljon kiitosta koko viikonlopun aikana. Retkeä varten oli myös laadittu Ladun turvallisuusvastaavan, Pertti Vepsäläisen toimesta mallikelpoinen turvallisuussuunnitelma. Turvallisuussuunnitelma herätti niin paljon kiinnostusta, että kaikki kopiot lähtivät osallistujien mukana ympäri Suomea malliksi muihin Latuyhdistyksiin.

avaajat
Suomen Ladun hallituksen puheenjohtaja Pekka Alanen avasi kevätpäivät ja Nurmijärven kunnan kunnanjohtaja Kimmo Behm toi Nurmijärven kunnan tervehdyksen kokousväelle. Kuvassa vasemmassa laidassa Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.

Lauantaina aloitettiin varsinaiset kevätpäivät Suomen Ladun hallituksen puheenjohtajan Pekka Alasen avaussanoilla ja Nurmijärven kunnanjohtajan Kimmo Behmin tervehdyksellä. Jo avauksessa Pekka Alanen kiitteli Nurmijärven Ladun järjestämää edellisillan kävelyretkeä ja hienoja Sääksjärven maisemia. Kimmo Behm tervehdyksessään esitteli kuntaa ja sen liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia niin hienosti, että kokousväki oli lähes haltioissaan.

Päivien aiheena oli Suomen Ladun strategian luominen vuosille 2016 -21. Ns. oppimiskahviloissa (learning cafe’) käsiteltiin aiemmin jo kyselyssä esitettyjä erilaisia teemoja. Oppimiskahviloita oli yhteensä noin 10, joista jokainen valitsi itselleen kolme. Vaihtoehtoja olivat esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan kehittäminen, koulutustoiminnan uusien tapojen löytäminen, uusien ulkoilutapojen ja –lajien etsiminen, asiantuntijuuden vahvistamien Latuyhdistysten lajeissa ja toimintamuodoissa, viestinnän- ja jäsenpalvelun kehittäminen, mm. uudet sähköiset kanavat, Latu- ja polku-lehti, sekä yhdistyspalvelut, jne.

Strategia-ryhmät toimivat joustavasti ja ideoita sinkoili ilmassa. Työ sujui leppoisissa merkeissä ja asian valmisteluun oli selkeästi paneuduttu ja asiat erittäin hyvin mietitty. Harvoin näissä asioissa homma sujuu noin hienosti, hyvässä yhteishengessä ja kaikkia mielipiteitä kuunnellen (perustuu kirjoittajan näkemykseen).

Lauantai iltapäivä päättyi aluepalavereihin, joissa Nurmijärven Ladun porukka osallistui Uudenmaan latualueen palaveriin. Palavereissa käsiteltiin mm. yhteisiä liikuntatapahtumia ja yleensä alueen toiminnan mahdollisia uudistamisia.

Lauantai-illan päätti saunominen, iltapala ja tanssit elävän musiikin tahtiin. Latuväki osoitti, että tanssi sujuu ja kuorossa osataan laulaa, ainakin jos yhtye yllyttää.

palkitut 2
Ansioituneita Latuaktiiveja palkittiin. Kuvassa ansiomitalleja ja ansioristejä saaneita henkilöitä.

Sunnuntai aloitettiin kävelyretkellä lintujen merkeissä, jonka jälkeen oli vuorossa Suomen Ladun kevätliittokokous. Kokouksen avauksen suoritti hallituksen puheenjohtaja Pekka Alanen, mutta kokouksen järjestäytymisen jälkeen puheenjohtajan nuija oli jämäkästi Nurmijärven Ladun Keijo Westin hallussa. Kokous kulki myös jämäkästi ja hallitusti loppuun. Tärkeää antia kokouksessa oli, että talous- ja toiminta-asiat paukuteltiin siististi pakettiin ja ansioituneet henkilöt ja latuyhdistykset saatiin palkittua.

Palkittuja olivat Helsingin Latu ry lasten- ja nuorten toiminnan kehittämisestä. Helsingin latu on etsinyt ja löytänyt uusia toimintamuotoja, jossa muumien ulkoilukoulut ovat ympärivuotista toimintaa, sekä uudet innokkaat vetäjät koordinoimaan ja vetämään lasten- ja nuorten ja perheiden toimintaa uusilla kiinnostavilla tavoilla. Kotkan Latu ja Karhulan Latu saivat yhteisesti Maastohiihdättäjä-tunnustuksen. Tunnustus meni ensikertaa kahdelle samassa kaupungissa toimivalle seuralle. Molemmat yhdistykset ovat suorastaan kilvan raivanneet ja pitäneet yllä latuverkostoja alueillaan. Vuoden vetäjäksi valittiin innokas, aktiivinen ja monipuolinen Hiihtoniilo Oulusta, Janne Karhu, joka jo toista vuotta oli vapaaehtoisena järjestämässä erilaisia tapahtumia, hiihtoretkiä ja oli viemässä hiihdon ilosanomaa eteenpäin.

Loppupalkinto
Nurmijärven Latu palkittiin isäntäyhdistyksenä.

Tärkeä päätös myös monille Latuyhdistyksille oli, että Suomen Ladun osuus jäsenmaksuista pysyy edelleen samana, kuin aiemmin.

Kokous päättyi mieluisasti Nurmijärven Ladun näkökulmasta, sillä isäntäyhdistyksenä kokouksen puheenjohtaja Keijo West ja Nurmijärven Ladun puheenjohtaja Timo Pasanen vastaanottivat pienen lahjan Nurmijärven Ladun puolesta.

Kevätpäivät ja -liittokokous päätettiin vielä yhteiseen lounaaseen.

Hannu Malinen