Retkeily kaikilla tasoilla on ollut yhdistyksemme perusasioita sen perustamisesta lähtien.
Retkeily niin lyhyinä päiväretkinä lähiympäristössä, kuin pidemmät vaellukset
kansallispuistoissa ja pohjoisen alueilla kuuluvat toimintaamme. Koulutus on yksi tärkeä
osa yhteistä toimintaamme ja ensimmäisen Tunturivaeltajan kurssin järjestimme jo vuonna
1987 -88 yhdessä kansalaisopisto Jukolan kanssa. Retkeilyssä pyrimme yhteistyöhön
samanhenkisten yhteisöjen kanssa. Kurssien ja vaellusten vetäjinä toimivat aiheen hallitsevat koulutetut oppaat, mutta myös halukkaat retkeilystä kiinnostuneet, tai muutoin
perehtyneet ovat tervetulleita mukaan tuomaan toimintaan uutta näkemystä ja sisältöä.
Tapahtumien järjestäminen on tärkeä osa toimintaamme ja eri vuodenaikoihin soveltuvia
tapahtumia järjestämme itse, tai osallistumme muiden järjestämiin. Esim. lumikenkäilyn
kokeilua olemme esitelleet lukuisissa talvitapahtumissa. Omia nuotiotapahtumia
teemallisena, tai vain yhteisen tapaamisen merkeissä järjestämme kiinnostuksen mukaan.
Tule mukaan siis retkillemme ja tapahtumiin. Osallistujaksi tai mielellään myös järjestäjäksi
Retkeilyjaostoa vetää Timo Pasanen (nurlaretkeily@gmail.com)


