Hallimelonta Rajamäen uimahallissa

NurLa:n melojat harjoittelevat talvisin Rajamäen uimahallissa.

Ohjeita hallimelontaan

Hallissa päästään omatoimisesti harjoittelemaan melontataitoja. Allasvuoro alkaa klo 8. Sisäänkäynti on etuovesta 7.45 alkaen. Ensikertalaisen apuna on ohjaaja altaan reunalla. Hänet tunnistaa keltaisesta huomioliivistä. Hallissa melotaan lyhyillä kajakeilla ja harjoitella voi muun muassa tuentoja, pelastautumisia, eskimokäännöksiä.

Varusteiksi käyvät esimerkiksi uimapuku, t-paita ja shortsit. Pitkähihaiset trikoot ovat hyvät pelastautumisharjoituksissa. Lisäksi mukaan voi ottaa melontatossut, uimalasit ja nenäklipsin. Allasvuoron lopuksi, viimeistään klo 9.45, nostetaan kajakit altaasta, tyhjennetään ne vedestä ja viedään omille paikoilleen. Lisäksi uimahallin rataköydet laitetaan paikoilleen. Kaikki osallistuvat näihin puuhiin. Allastilasta pitää poistua viimeistään klo 10.

Vaatimuksena uimataito ja mielellään yli 18 vuoden ikä. Alaikäiset huoltajan tai oman melontaseuran ohjaajan kanssa. Hallilla ei ole kalustoa tai varusteita lapsille.

  • Kertamaksu 6 €/NurLan jäsen, 8 €/muut
  • Kausimaksu syyskausi 35 €/NurLan jäsen, kevätkausi 55 €/NurLan jäsen.
  • Maksu MobilePaylla numeroon 60110, emme käsittele käteistä.

Lisäksi jokainen maksaa uimahallille uintimaksun. Uimahallin henkilökunta toivoisi käytettävän sarjalippuja (rannekkeita). Uimahallimaksuun sisältyy sauna.

HALLIVUOROJA KOSKEVAT TURVALLISUUSOHJEET:

  • Uimahallilla noudatetaan uimahallin ja Nurmijärven Ladun ohjaajien antamia ohjeita
  • Pinnat ovat liukkaita, liiku rauhallisesti
  • Älä nosta liian painavaa kalustoa yksin
  • Altaassa ei saa harjoitella yksin
  • Noudata varovaisuutta kajakkiin mennessä ja pois noustessa.
  • Jokaisella on oikeus harjoitella omien tavoitteiden mukaisesti ja omaan tahtiin
  • Kysy lupa kuvaamiseen